Hasselbackan lohi & perunat
4:hlölle
Hasselbackan lohi -resepti on ollut omassa reseptikirjassani jo parikymmentä vuotta ja olen valmistanut sitä useaan otteeseen yhtenä kalaruokien suosikkina. Ohjeesta voi äkkiä luulla valmistuksen olevan monimutkaista mutta loppujen lopuksi se on hyvin helppoa. Olen vain kirjoittanut tarkat ja yksityiskohtaiset ohjeet jotta takuuvarmasti onnistut. Tavaksi on jo tullut että tarjoan lohen kanssa myös Hasselbackan perunoita.
Ohje:
1 kg ruodotonta lohi- tai kirjolohenfilettä
suolaa, musta -tai sitruunapippuria
50-60 g hasselpähkinärouhetta
60 g mantelilastuja
öljyä
Kastike:
1 prk ( 1,2 dl ) smetanaa
2 dl kuohu- tai ruokakermaa
2 tl hienosokeria
musta -ja valkopippuria
puolikkaan sitruunan mehu
Sekoita kerma ja smetana keskenään. Lisää sokeri,pippurit ja purista puolikkaan sitruunan mehu joukkoon. Anna kiehua hiljalleen muutama minuutti ja kaada kalan päälle juuri ennen kuin laitat kalan uuniin.
Hasselbackan perunat
Annabelle -perunoita ( 1-2 kpl / ruokailija )
suolaa & pippuria
voita
175 asteisessa uunissa 1h 15 min. Kts. tarkemmat ohjeet allaolevasta työvaihelistasta.
Noudattamalla alla olevaa työlistaa, saat lohen ja perunat valmiiksi samaan aikaan.
1. Hiero kalan pintaan suolaa ja pippuria. Leikkaa kala valmiiksi neljään osaan nahan tuntumaan asti.
2. Kuori Annabelle -perunat. Leikkaa perunan pitkältä sivulta "kaistale" pois jotta perunan reunasta tulee tasainen ja se pysyy hyvin leikkuulaudan pintaa vasten.
3. Leikkaa perunaan viiltoja tiheästi puukauhaa tai ruokapuikkoja apuna käyttäen. Aseta kauha tai puikot leikkuulaudalle, perunan viereen jotta et tule veitsellä halkaisseeksi koko perunaa. Kauha/puikot toimivat "stopparina"
4. Ripottele perunoiden pintaan suolaa ja pippuria ja lisää sitten kunkin perunan päälle kunnon nokare voita.
5. Paista perunoita 175-asteisessa uunissa 1h 15 minuuttia. Jos perunat alkavat tummua liikaa, peitä ne paistoajan lopulla foliolla.
6. Kaada uunivuoan pohjalle hiukan öljyä ja nosta lohi uunivuokaan. Sekoita kastikeainekset keskenään ja keitä hiljalleen muutama minuutti. Kaada kastike kalan päälle ( juuri ennen kuin laitat kalan uuniin ). Laita kala uuniin kun perunat ovat kypsyneet uunissa noin 45 min.
7. Paista kalaa uunissa n. 15-20 minuuttia ja paahda sillä välin mantelit ja hasselpähkinärouhe kuumalla pannulla, kokoajan sekoittaen kunnes ne ovat saaneet kauniin ja paahtuneen värin. Ole tarkkana, palavat herkästi !
8. Lisää paahdetut mantelit ja pähkinärouhe kalan pinnalle ja paista kalaa vielä noin 10-15 minuuttia. Näin perunat ja lohi valmistuvat samanaikaisesti.
Hyvää ruokahalua !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti